Totuudellinen elämä

Uskon vahvasti sisäiseen ohjaukseen, että oikea tiemme löytyy, kun opimme elämään oman totuutemme mukaisesti. Jos yritämme olla ja tehdä jotain muuta, joudumme jossain vaiheessa ongelmiin itsemme kanssa. Voimme oppia olemaan onnellisia vasta, kun elämme sopusoinnussa itsemme kanssa.

Jo hyvin nuoresta lähtien meille asetetaan paineita sopia jonkinlaiseen muottiin ja saavuttaa tietynlaisia asioita elämässämme. Luonnollisesti otamme vaikutteita ympäristöstämme ja mukaudumme läheistemme odotuksiin. Haluamme hyväksyntää ja arvostusta. Niiden kerääminen ulkoa on kuitenkin loputon ylämäki. Emme tule koskaan saavuttamaan huippua, sillä se ei ole rakentunut omien realiteettiemme pohjalta. Onni ei löydy titteleistä, hienoista esineistä taikka toisten ihmisten meille asettamiin muotteihin sovittautumisesta. Oikeampi tie löytyy sisäisestä motivaatiosta ja arjesta, joka ottaa meidät oikealla tavalla huomioon omana itsenämme.

Ulkoisen painostuksen ja kiireen alla on helppo unohtaa itsemme arjen pyörteisiin. On kuitenkin tärkeää aina välillä ottaa aikaa itseensä tutustumiseen. Ensinnäkin on opittava erottelemaan ulkoa tulevat vaikutteet siitä, mikä on lähtöisin meistä itsestämme. Ego, pelko ja tunnelataukset voivat myös hankaloittaa sisäisen äänen löytämistä. Kaikesta tästä huolimatta oikean polun löytäminen vaatii syvällistä itsetutkiskelua. Vain tutustumalla itseemme - vahvuudet, heikkoudet, intohimot, haaveet, pelot, rajoitteet, onnelliseksi tekevät asiat - voimme tulla tietoiseksi, millainen elämä on meitä varten. Esimerkiksi meditaatiosta ja hiljentymisestä voi olla paljon hyötyä tässä.

Hiljainen tietoisuus siitä, mikä meille olisi oikein ei vielä sekään itsessään ole tarpeeksi. Vaikka tuntisimme oman sisäisen totuutemme, emme välttämättä syystä tai toisesta viesti sitä avoimesti ulospäin. Uskaltautuessamme avautua saatamme huomata, että ympärillämme yllättävän moni onkin myötämielinen ajatuksiamme kohtaan, ja oikeat ovet voivat avautua. Mitä kauemmaksi olemme joutuneet polultamme, sitä suurempi on sisäinen tarpeemme aloittaa korjaustoimet. Totuudellinen elämä on voimaannuttavaa, ja pystymme antamaan enemmän myös läheisillemme.

Kun voimavarat ovat lopussa

Äkillisen kriisin tai ylikuormittavan elämäntilanteen seurauksena arjesta voi muodostua jatkuva selviytymistaistelu. Tällaisessa tilanteessa voimavarat kuluvat hyvin suurelta osin, elleivät jopa täysin pakollisimmista asioista suoriutumiseen. Pahimmassa tapauksessa jopa itsestä huolehtiminen ja ihmissuhteiden ylläpitäminenkin joutuvat jäämään taka-alalle.

Henkilö saattaa esimerkiksi eristäytyä, koska haluaa suojella muita omalta ahdingoltaan tai on liian uupunut ollakseen kanssakäymisissä. On täysi työ suoriutua pienimmistäkin askareista ja itsensä kanssa kamppailusta. Toisaalta kuormittuminen voi näyttäytyä myös tunteiden purkauksina, sillä normaalikin elämä aiheuttaa välillä tulvan, jota on sillä hetkellä mahdoton hallita. On tärkeää, ettei toisen tilaa tulkitse väärin tahalliseksi toimettomuudeksi tai itsekkyydeksi.

Sellaisista kommenteista kuin "kyllä sinun täytyy nyt pystyä...." on harvemmin hyötyä. Vaatimukset ja soimaavat kommentit saattavat aiheuttaa jopa lisää ongelmia erityisesti, kun normaalilla tavalla toimiminen on sillä hetkellä mahdotonta, ja selviytyjä ottaa taakakseen vielä syyllisyyden tunteen omasta tilanteestaan. On tärkeä yrittää ymmärtää, että henkilö saattaa oikeasti yrittää parhaansa niillä voimavaroilla, joita hänellä on käytössään. Henkisten voimien määrä vaikuttaa hyvin paljon siihen, millä tavalla kykenemme kulloinkin toimimaan.

Olisi erittäin tärkeää huomata tilanne mahdollisimman ajoissa, ja arvioida parantuuko tilanne itsestään ajan kanssa vai meneekö se huonommaksi, ellei apukeinoja löydy.  Selviytymiskamppailuun vajonneella on vaara joutua kierteeseen, jossa voimavarat ovat niin lopussa, ettei seurauksena jää energiaa tehdä muutoksia, joita tilanteen paremmaksi muuttaminen vaatisi. Kuka tahansa voi joutua tähän suohon huomaamattaan, ilman omaa syytään. Sieltä on kuitenkin pakko päästä ylös, ennen kuin hukkuu. Vaikka avun pyytäminen ja vastaanottaminen, ylipäätään koko asian käsitteleminen, saattaa tuntua ylitsepääsemättömältä, on se pakko tehdä. Toivottavasti jokaisella tällaisessa kurimuksessa elävällä olisi henkilö, joka kykenee näkemään tilanteen, osaa suhtautua siihen oikein ja on valmis auttamaan.

Tunnistanko itsessäni tai lähipiirissäni hälyttäviä oireita?
Miten voisin auttaa ihmistä lisäämään voimavarojaan?
Mitä voisin tehdä tilanteen muuttamiseksi?
__

Tämä kirjoitus julkaistu 10.7.2019 Mielen Telakka MIETEn blogissa pienin muokkauksin.
https://www.mielentelakka.fi/post/kun-voimavarat-ovat-loppu
Haluatko uusista blogikirjoituksista suoraan linkin sähköpostiisi?
Liity sähköpostilistalle: https://www.mielentelakka.fi/sahkopostilista
Saat liittymislahjana 10 € alennuskupongin MIETEn palveluihin ja ilmaisen rentoutusäänitteen!

Hyvä ja paha - yksinkertaistamisen ongelmat

Meillä ihmisinä on luontainen tapa yksinkertaistaa ja yleistää ympäristöstä tulevaa informaatiota. Yksi tällainen tapa on leimata tiettyjä asioita automaattisesti joko hyviksi tai pahoiksi. Luonnolliset asiat - kuolemakin - ovat kuitenkin vain todellisuutta, jota ei ole mielekästä leimata. Hyvä ja paha ovat ihmisen luomia käsitteitä, jotka soveltuvat kuvaamaan ainoastaan ihmisen omaa toimintaa. Siinäkään leimojen käyttö ei aina palvele suhteitamme muihin, sillä inhimillinen toiminta harvemmin on mustavalkoisia.

Mikäli vallalla oleva tapa leimata tietyt asiat automaattisesti joko hyviksi ja pahoiksi olisi oikea, ei tulisi vastaan tilanteita, joissa ne ovat ristiriidassa terveen moraalikäsityksen kanssa. Robin Hoodin tarinoissa lainsuojattomat tekevät pahaa varastamalla. Sympatiat kuitenkin suuntautuvat rosvojoukon puolelle, koska rikokset tehdään rikkailta nälkää näkevän talonpoikaisväen hyväksi. Pahaa voi siis tehdä moraalisesti oikeista syistä. Vastaavasti myös hyvää on mahdollista tehdä vääristä syistä.

Teot ehkä kertovat sanoja enemmän, mutta molempien takana on motiivi, joka ei aina välttämättä ole täysin läpinäkyvä tekijälle itselleenkään. Yksittäisen teon arviointi vaatii syvempää ymmärrystä tilanteesta ja tekijän tarkoitusperistä. On hyvä tuntea oma tapa yleistää ja pohtia tilanteissa, tietääkö tarpeeksi tehdäkseen mustavalkoisia johtopäätelmiä.

Luonnollista leimaamisen lisäksi on myös katsoa asioita hyvin rajatusta näkökulmasta. Huomiomme kohdistuu automaattisesti omiin tuntemuksiimme, läheisiimme ja lähitulevaisuuteen. Meille tapahtunut paha asia saattaa kuitenkin paljastua jälkikäteen elämämme suurimmaksi onnenpotkuksi. Emme vain pysty näkemään tapahtumaketjuja kokonaisuudessaan siitä hetkestä käsin, jossa elämme.

Sorrunko joskus turhan yksinkertaistavaan ja mustavalkoiseen tapaan ajatella muista?

Voisinko tarkastella jokaista asiaa laajemmasta perspektiivistä?

Olisiko mahdollista yrittää ymmärtää leimaamisen sijaan?

Kannattaako pahoihin kokemuksiin juuttua, kun tapahtumaketjusta voi lopulta seurata paljon hyvääkin?

Kun auttaminen sattuu

“Words seem harsh but are only for protection,

truth hurts but is the only way of helping,

an angel in disguise.

It sometimes takes time to understand,

the gifts that are given.

As we a finally ready to say thank you,

the angel has moved on,

to suffer in someone else´s hands,

to save that one too.”

 - Angel in disguise, a poem by Jenika S.

Jokaisen elämässä tulee vastaan tilanteita, joissa emme koe oikeaksi antaa jotain, mitä läheinen meiltä haluaa. Ulkopuolisena saatamme huomata toisen tarvitsevan jotakin täysin päinvastaista. Sivusta on mahdollista nähdä asioita, joille tekijä itse on syystä taikka toisesta sokea. Tämän vuoksi toisen ihmisen näkökulma ja apu ovat usein jopa välttämättömiä tilanteen parantamisessa. Onhan ensimmäinen askel parempaan ongelman tiedostaminen.

Ongelmien esille nostaminen ei ole välttämättä mukavaa. Riidan ja välirikon pelossa on useimmiten helpompaa toimia jopa tuhoisan käytöksen mahdollistajana, kuin leimautua tyypiksi, joka pistää nokkansa toisten asioihin. Suomalaiselle hyväksyttävä rooli on olla pyytämättä apua taikka vaivaamatta päätään toisten ahdingoilla.

Ihmissuhteilta halutaan usein hyvää mieltä ja fiiliksen nostatusta. Toisaalta tarvitsemme lähellemme myös sellaisia ihmisiä, joiden voimme luottaa pysyvän rinnallamme myös vaikeina aikoina, ja auttavan meitä kasvamaan. Joskus on tarpeen olla toiselle se henkilö, joka toimii oikein siitä huolimatta, tuntuuko se itsestä taikka toisesta siinä hetkessä hyvältä.

Motiivin täytyy kuitenkin olla epäitsekäs. Ei ole välttämättä helppoa huomata, toimiiko aidosti toisen ihmisen vuoksi vai siksi, että haluaa kokea itsensä paremmaksi ihmiseksi. Pyyteettömyyden lisäksi auttaminen vaatii voimavaroja kohdata toisen ahdinko. Koska läheisen huolet painavat helposti omiakin harteita, on ensisijaisen tärkeää pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta. Tyhjästä kupista ei ole mahdollista jakaa, eikä uppoavaa voi pelastaa suosta juuttumalla sinne itsekin. Vaarana on lisäksi ottaa toisen epäonnistumiset henkilökohtaisesti. On hyväksyttävä se, että mitään ei voi tehdä toisen puolesta. Muutos on aina sisältä lähtöisin ja voi tapahtua vain henkilön omalla tavalla ja ehdoilla. Tulee pystyä eriyttämään itsensä oikealla tavalla ja hyväksymään tilanne ja todellisuus sellaisena, kuin toinen sen kokee.

Auttajalle palkinto ei välttämättä tule heti saatikka sellaisella tavalla, jonka voisimme huomata. Toisen parhaaksi toimiminen on kuitenkin aitoa välittämistä, jota kaikki haluamme enemmän tähän maailmaan. Tärkeintä on olla läheiselle se ihminen, jota tämä sillä hetkellä kipeiten tarvitsee. Se on mielestäni aitoa hyvyyttä, jota on onneksi mahdollista myös opetella ja jakaa.

Anteeksiannosta

Anteeksianto on hyvin tärkeä ja vapauttava kokemus. Ihmisillä on joskus tapana olla erityisen ankaria itseään kohtaan. Vanhat virheet jäävät ehkä vuosiksikin pyörimään ajatuksiin. Tällaisen henkisen taakan kantaminen on raskasta ja kahlitsee kiinni menneisyyteen.

Virheiden tekeminen ei ole väärin, sillä se kuuluu ihmisluontoon. Saatamme turhaan syyttää  itseämme asioista, joiden välttämiseksi meillä ei vielä aikaisemmin ollut tarpeeksi ymmärrystä. Totuus mielestäni kuitenkin on, että ihminen on jokaisella hetkellä sidottu käyttäytymään silloisen ajatusmaailmansa mukaisesti.

Mielipiteet, arvot, käytös- ja ajatusmallit sekä suhtautumisemme asioihin kehittyvät jatkuvasti uusien kokemusten myötä. Toisin sanoen ihminen muuttuu oppiessaan.

Jos nyt toimisimme eri tavalla, emme oikeastaan ole enää se henkilö, joka vuosia sitten teki mieltämme edelleen painavan suuren virheen. Meidän ei siis tarvitse antaa anteeksi itsellemme. Ymmärrystä kaipaa se aiempi versio itsestämme, joka ei vielä osannut tehdä toisin.

Tämä ajatus tuo lempeyttä anteeksiantoon. Elämän kokemusten kautta oppiminen tapahtuu aina vain ajan kanssa, eikä sitä voi hoputtaa. Voimme vain kehittyä oppilaina elämän koulussa, ja se riittää. Olemmehan vain ihmisiä.

Voinko ymmärtää, miksi joskus tein mieltäni edelleen painavan virheen?
Kykenenkö antamaan itselleni anteeksi sen, ettei elämä ollut vielä opettanut minulle, miten olisi ollut parasta toimia?
Mitä tekisin toisin nykyisen kokemukseni perusteella?
Jos teen parhaan tietoni ja kykyni mukaan, onko seuraus virhe ollenkaan vai vain mahdollisuus oppia jotain uutta?

Aika - ihmisen kallein asia

Kauppatieteiden opiskelijana ja taloushallinnon ammattilaisena olen ihmetellyt, miksi rahan tuottaminen on niin paljon todellista hyvinvointia, ihmisyyttä sekä auttamista tärkeämpää tässä globaalissa "kehittyneessä" yhteiskuntajärjestelmässä. Jostain syystä on muodostunut kulttuuri, jossa työntekijästä voidaan puristaa irti kaikki terveys mukaan lukien, jotta firma menestyy. Tämän menestymisen mittarina luonnollisestikin käytetään yrityksen kykyä tuottaa lisää rahaa omistajilleen. Järjestelmä on rikki.

Raha niukkanakin resurssina on halvempaa kuin oma hyvinvointi, enkä koe enää tarpeelliseksi kerätä maallista omaisuutta ja "hyvinvointia" laatumerkkien tai kalliiden turhakkeiden muodossa oman itseni kustannuksella. Status ei saisi olla sidottuna kalliisiin yleellisyystuotteisiin taikka hienoon titteliin. Itse ainakin arvostan korkeammalle henkilöä, joka on opetellut huolehtimaan sekä itsestään että muista. Onnellinen ja hyvinvoiva ihminen jakaa iloa ympärilleen myös ilman pulleaa kukkaroa.

No olisiko merkityksekkäintä sitten kokonaisvaltainen hyvinvointi? Nyt aletaan mielestäni olemaan jo lähellä. Yhteiskunta, joka olisi aidosti luotu ihmisiä varten, valjastaisi yritystoiminnan tukemaan ihmisten tarpeiden tyydyttämistä (ei luomaan kuvitteellisia tarpeita kulutuksen lisäämiseksi) sekä terveyden ylläpitämistä (ei ensin sairastuttamalla ihmiset ja sen jälkeen parantamalla ainoastaan oireita syiden sijaan).

Tässä todellisuudessa ihmisen on siis itse otettava harteilleen kannettavaksi ongelmiensa ja sairauksiensa syiden kartoitus, ratkominen ja terveyden ylläpitäminen. Humoristista kyllä, mielen ja kehon hyvinvointi eivät välttämättä maksa rahallisesti paljoakaan, vaikka ovat sitä tärkeämpiä. Meditointi, puistolenkit, iltanuotion sytyttäminen laavupaikalla ja monet muut hyvinvointimme kannalta kallisarvoiset asiat ovat (ainakin toistaiseksi) ilmaisia. Tarjolla on myös tuotteistettuja, ns. nopeita ja helppoja ratkaisuja. Minusta ajatus ihmelääkkeiden ja -metodien olemassaolosta on kuitenkin vain mielikuvamainontaa, jonka tarkoitus on lisätä kulutusta hyvinvoinnin sijaan. Jokainen saa itse valita, kuinka paljon näihin haluaa kuluttaa maallista mammonaa. Joka tapauksessa elämän tärkeimmät asiat eivät ole suoraan sidoksissa rahapussiin, vaan kuluttammamme aikaan.

Oman hyvinvoinnin tärkein resurssi on siis mielestäni aika. Ajankäyttö on avainasemassa siinä, saavutammeko elämälle asettamamme tavoitteet. Kliseinen lausahdus "elämme vain kerran" on tärkeä ottaa huomioon jokaisessa päätöksessä jokaisena päivänä. Merkityksellistä onkin siis pohtia, mihin oma elämä kuluu.

Tukevatko ihmissuhteeni, työni ja harrastukseni hyvinvointiani?
Jos jatkan ajankäyttöäni samalla tavalla, saavutanko elämälle asettamani tavoitteet?
Onko minulla varaa tuhlata elämäni kokematta asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi?
Mikäli vastaus kysymyksiin on "ei", on aika tehdä muutoksia.