Anteeksiannosta

Anteeksianto on hyvin tärkeä ja vapauttava kokemus. Ihmisillä on joskus tapana olla erityisen ankaria itseään kohtaan. Vanhat virheet jäävät ehkä vuosiksikin pyörimään ajatuksiin. Tällaisen henkisen taakan kantaminen on raskasta ja kahlitsee kiinni menneisyyteen.

Virheiden tekeminen ei ole väärin, sillä se kuuluu ihmisluontoon. Saatamme turhaan syyttää  itseämme asioista, joiden välttämiseksi meillä ei vielä aikaisemmin ollut tarpeeksi ymmärrystä. Totuus mielestäni kuitenkin on, että ihminen on jokaisella hetkellä sidottu käyttäytymään silloisen ajatusmaailmansa mukaisesti.

Mielipiteet, arvot, käytös- ja ajatusmallit sekä suhtautumisemme asioihin kehittyvät jatkuvasti uusien kokemusten myötä. Toisin sanoen ihminen muuttuu oppiessaan.

Jos nyt toimisimme eri tavalla, emme oikeastaan ole enää se henkilö, joka vuosia sitten teki mieltämme edelleen painavan suuren virheen. Meidän ei siis tarvitse antaa anteeksi itsellemme. Ymmärrystä kaipaa se aiempi versio itsestämme, joka ei vielä osannut tehdä toisin.

Tämä ajatus tuo lempeyttä anteeksiantoon. Elämän kokemusten kautta oppiminen tapahtuu aina vain ajan kanssa, eikä sitä voi hoputtaa. Voimme vain kehittyä oppilaina elämän koulussa, ja se riittää. Olemmehan vain ihmisiä.

Voinko ymmärtää, miksi joskus tein mieltäni edelleen painavan virheen?
Kykenenkö antamaan itselleni anteeksi sen, ettei elämä ollut vielä opettanut minulle, miten olisi ollut parasta toimia?
Mitä tekisin toisin nykyisen kokemukseni perusteella?
Jos teen parhaan tietoni ja kykyni mukaan, onko seuraus virhe ollenkaan vai vain mahdollisuus oppia jotain uutta?

Aika - ihmisen kallein asia

Kauppatieteiden opiskelijana ja taloushallinnon ammattilaisena olen ihmetellyt, miksi rahan tuottaminen on niin paljon todellista hyvinvointia, ihmisyyttä sekä auttamista tärkeämpää tässä globaalissa "kehittyneessä" yhteiskuntajärjestelmässä. Jostain syystä on muodostunut kulttuuri, jossa työntekijästä voidaan puristaa irti kaikki terveys mukaan lukien, jotta firma menestyy. Tämän menestymisen mittarina luonnollisestikin käytetään yrityksen kykyä tuottaa lisää rahaa omistajilleen. Järjestelmä on rikki.

Raha niukkanakin resurssina on halvempaa kuin oma hyvinvointi, enkä koe enää tarpeelliseksi kerätä maallista omaisuutta ja "hyvinvointia" laatumerkkien tai kalliiden turhakkeiden muodossa oman itseni kustannuksella. Status ei saisi olla sidottuna kalliisiin yleellisyystuotteisiin taikka hienoon titteliin. Itse ainakin arvostan korkeammalle henkilöä, joka on opetellut huolehtimaan sekä itsestään että muista. Onnellinen ja hyvinvoiva ihminen jakaa iloa ympärilleen myös ilman pulleaa kukkaroa.

No olisiko merkityksekkäintä sitten kokonaisvaltainen hyvinvointi? Nyt aletaan mielestäni olemaan jo lähellä. Yhteiskunta, joka olisi aidosti luotu ihmisiä varten, valjastaisi yritystoiminnan tukemaan ihmisten tarpeiden tyydyttämistä (ei luomaan kuvitteellisia tarpeita kulutuksen lisäämiseksi) sekä terveyden ylläpitämistä (ei ensin sairastuttamalla ihmiset ja sen jälkeen parantamalla ainoastaan oireita syiden sijaan).

Tässä todellisuudessa ihmisen on siis itse otettava harteilleen kannettavaksi ongelmiensa ja sairauksiensa syiden kartoitus, ratkominen ja terveyden ylläpitäminen. Humoristista kyllä, mielen ja kehon hyvinvointi eivät välttämättä maksa rahallisesti paljoakaan, vaikka ovat sitä tärkeämpiä. Meditointi, puistolenkit, iltanuotion sytyttäminen laavupaikalla ja monet muut hyvinvointimme kannalta kallisarvoiset asiat ovat (ainakin toistaiseksi) ilmaisia. Tarjolla on myös tuotteistettuja, ns. nopeita ja helppoja ratkaisuja. Minusta ajatus ihmelääkkeiden ja -metodien olemassaolosta on kuitenkin vain mielikuvamainontaa, jonka tarkoitus on lisätä kulutusta hyvinvoinnin sijaan. Jokainen saa itse valita, kuinka paljon näihin haluaa kuluttaa maallista mammonaa. Joka tapauksessa elämän tärkeimmät asiat eivät ole suoraan sidoksissa rahapussiin, vaan kuluttammamme aikaan.

Oman hyvinvoinnin tärkein resurssi on siis mielestäni aika. Ajankäyttö on avainasemassa siinä, saavutammeko elämälle asettamamme tavoitteet. Kliseinen lausahdus "elämme vain kerran" on tärkeä ottaa huomioon jokaisessa päätöksessä jokaisena päivänä. Merkityksellistä onkin siis pohtia, mihin oma elämä kuluu.

Tukevatko ihmissuhteeni, työni ja harrastukseni hyvinvointiani?
Jos jatkan ajankäyttöäni samalla tavalla, saavutanko elämälle asettamani tavoitteet?
Onko minulla varaa tuhlata elämäni kokematta asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi?
Mikäli vastaus kysymyksiin on "ei", on aika tehdä muutoksia.