Anteeksianto on hyvin tärkeä ja vapauttava kokemus. Ihmisillä on joskus tapana olla erityisen ankaria itseään kohtaan. Vanhat virheet jäävät ehkä vuosiksikin pyörimään ajatuksiin. Tällaisen henkisen taakan kantaminen on raskasta ja kahlitsee kiinni menneisyyteen.
Virheiden tekeminen ei ole väärin, sillä se kuuluu ihmisluontoon. Saatamme turhaan syyttää itseämme asioista, joiden välttämiseksi meillä ei vielä aikaisemmin ollut tarpeeksi ymmärrystä. Totuus mielestäni kuitenkin on, että ihminen on jokaisella hetkellä sidottu käyttäytymään silloisen ajatusmaailmansa mukaisesti.
Mielipiteet, arvot, käytös- ja ajatusmallit sekä suhtautumisemme asioihin kehittyvät jatkuvasti uusien kokemusten myötä. Toisin sanoen ihminen muuttuu oppiessaan.
Jos nyt toimisimme eri tavalla, emme oikeastaan ole enää se henkilö, joka vuosia sitten teki mieltämme edelleen painavan suuren virheen. Meidän ei siis tarvitse antaa anteeksi itsellemme. Ymmärrystä kaipaa se aiempi versio itsestämme, joka ei vielä osannut tehdä toisin.
Tämä ajatus tuo lempeyttä anteeksiantoon. Elämän kokemusten kautta oppiminen tapahtuu aina vain ajan kanssa, eikä sitä voi hoputtaa. Voimme vain kehittyä oppilaina elämän koulussa, ja se riittää. Olemmehan vain ihmisiä.
Voinko ymmärtää, miksi joskus tein mieltäni edelleen painavan virheen?
Kykenenkö antamaan itselleni anteeksi sen, ettei elämä ollut vielä opettanut minulle, miten olisi ollut parasta toimia?
Mitä tekisin toisin nykyisen kokemukseni perusteella?
Jos teen parhaan tietoni ja kykyni mukaan, onko seuraus virhe ollenkaan vai vain mahdollisuus oppia jotain uutta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti